top of page

Espoon kehitysohjelmat esillä kaupunginvaltuuston kokouksessa

Writer: Tommi HalkosaariTommi Halkosaari

Espoon poikkihallinnolliset kehitysohjelmat ovat olleet ainutlaatuinen hallinnollinen kokeilu, mutta niiden toteutuksessa on ollut monia haasteita. Esimerkiksi ohjelmien ohjausryhmien pöytäkirjat eivät ole olleet helposti saatavilla, mikä on heikentänyt avoimuutta. Ohjelmien sisällöt ovat myös vaihdelleet paljon, vaikka niille on myönnetty tasavertainen rahoitus – ja usein varoja ei ole käytetty täysimääräisesti.


Toisaalta on nähty myös suuria muutoksia: esimerkiksi Kestävä Espoo -ohjelman myötä kaupunginjohtajan alaisuuteen syntyi yksikkö, jossa on toimintakauden lopussa ollut jo 28 työntekijää. Hyvinvoiva Espoo -ohjelmassa taas laajat tavoitteet ja ohjelmapäällikön vaihtuminen vaikeuttivat sen täysimääräistä toteuttamista. Silti esimerkiksi Senioripaku ja ParaSchoolDay olivat onnistuneita hankkeita.


Kaikki ohjelmat eivät ole täysin saavuttaneet tavoitteitaan. Esimerkiksi Tapahtumien yhteisöllinen Espoo -ohjelman seminaarit herättävät kysymyksen niiden todellisesta hyödystä, vaikka ohjelman tuottama ohjeistus tapahtumajärjestäjille olikin tarpeellinen. Elinvoimainen Espoo -ohjelma ei myöskään tavoittanut kansainvälisiä asukkaita eikä täyttänyt asetettuja tavoitteita.


On tärkeää, että Espoossa kehitystä ei pysäytetä haasteiden edessä. Kun opimme virheistä ja kehitämme ohjelmia, voimme saada aikaan parempaa. Esimerkiksi kaupunkilaisten osallisuuden vahvistaminen ansaitsisi tulevaisuudessa oman kehitysohjelmansa. Näin Espoosta tulee entistä parempi paikka meille kaikille!


Espoon kaupunginvaltuuston kokous 24.2.2025

Tommi Halkosaari

Kaupunginvaltuutettu, Kesk.

 
Post: Blog2_Post
bottom of page