Työtä ja elinvoimaa Espooseen - toimivat lähipalvelut ovat arjen turva
- Terhi Sundström
- 24.3.
- 2 min käytetty lukemiseen

Kaikki käytämme kunnan peruspalveluita asiaa aktiivisesti ajattelematta. Kun nämä lähipalvelut
eivät toimi, huomaamme sen välittömästi arjessamme.
Työllisyyspalvelut siirtyivät 1.1.2025 valtiolta Espoon kaupungin järjestämisvastuulle. Työ luo
merkityksellisyyttä ja hyvinvointia. Espoossa on panostettava nyt voimakkaasti työnhakijoiden
työllistymistä tukeviin monimuotoisiin palveluihin, ja tiiviiseen yhteistyöhön yritysten, oppilaitosten
ja kolmannen sektorin kanssa, onnistunutta kotouttamista unohtamatta. Vaalikentällä minulle on
kerrottu, että vuoden vaihteessa tapahtuneen muutoksen jälkeen työllisyyspalveluihin ei pääse ja
työttömiin ei ole palvelumallin mukaisesti otettu edes yhteyttä. Jokaisella on oikeus saada
tarvitsemansa työllisyyspalvelut. Työllisyyspalveluiden resursseja on lisättävä.
Jotta työllistyminen olisi sujuvaa, Espoon tehtävä on turvata hyvä koulutus lapsille. Sosiaali-,
terveys-, ja pelastuspalveluiden siirryttyä hyvinvointialueille, kuntien suurin toimiala, ja samalla
menoerä, on koulutus. Keskustalaisuuden sydän on sivistys. Keskusta tunnistaa, että koulutus on
myös talouskasvun edellytys. On vastuutonta siirtää lapsi ilman perusopetuksen oppimäärän
vähimmäisiä taitoja seuraavalle luokalle. Siirtoja kuitenkin tapahtuu niin sanottuja armovitosia
antamalla. Perustaidot tulee hallita, että ammatti- tai korkeakouluopinnot sujuvat. Näin
ehkäisemme myös syrjäytymistä. Lapista ja nuorista on huolehdittava. Tarvitsemme kaikkien
panosta.
Asukkailla on oikeus saada kulttuuri- ja liikuntapalvelut läheltä. Asukkaiden kanssa käydyissä
keskusteluissa on tullut ilmi, että asukkaat arvostavat sitä, että heillä olisi kulttuuri-, liikunta-,
vapaan sivistystyön- ja neuvontapalveluita lähellä, joissa myös tavata ystäviä ja ystävystyä.
Palvelut paikallisesti luovat yhteisöllisyyttä ja ehkäisevät yksinäisyyttä. Asukkaat ovat kertoneet,
että pitkän matkan päähän ei tule lähdettyä, varsinkaan, kun julkiset liikenneyhteydet ovat päivän
edetessä harvat. Pidetään kaupunki kotoisana ja kylät elävinä. Lähipalvelut luovat myös
turvallisuutta.
Hyvinvointialueen kanssa yhteistyötä on tehostettava. Sen vastuulla on mm. työttömien
terveystarkastuksien tekeminen, ei kunnan. Kun työttömän työ- ja toimintakyky on kartoitettu,
tarjoaa se mahdollisuuden ohjata asiakas ajankohtaisiin työllisyys- ja tukipalveluihin. Koulutusta
vailla olevien työttömien ohjausta ammattikoulutukseen tulee tehostaa ja heidän suoraa polkua
työhön on edistettävä esimerkiksi oppisopimuskoulutuksella, jonka ajalta myös saa palkkaa.
Elinkeinopalvelut ovat myös kunnan vastuulla. Tarvitsemme lisää elinvoimaista yritystoimintaa ja
työpaikkoja, jotta hyvinvointi kasvaa. Kunnan tehtävä on houkutella lisää yrityksiä Espooseen.
Kaikenkokoisten yritysten toimintaedellytyksiä on vahvistettava, erityisesti pk-sektorin yritysten,
jotka ovat merkittävä työllistäjä. Yhteistyötä työnantajien kanssa on kehitettävä.
Työpaikkaomavaraisuutta on lisättävä. Espoon elinvoima kasvaa, kun ihmisiä palkataan töihin ja
työstä saa palkkaa, jolla elää.
Haluan tehdä työtä lähipalveluiden kehittämiseksi, palveluiden, jotka edistävät elinvoimaa ja sinun
hyvinvointiasi!
Terhi Sundström. Kuntavaalit Espoo, äänestysnumero 158
Terhi Sundström. Aluevaalit Länsi-Uusimaa, äänestysnumero 2438
