- Aili Pesonen
- 29.5.
- 2 min käytetty lukemiseen
Espoo on ollut median otsikoissa nyt loppukeväästä eikä mitenkään erityisen positiivisessa valossa. Aloitankin tämän pohdintani toteamalla, että Espoossa on tänäkin vuonna tehty hyvää työtä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opinnoissa. Toimialan kaikki aikuiset opettajat, koulunkäynnin ohjaajat, rehtorit ja koulujen henkilöstö on urakan loppusuoralla. Kaikki eivät vielä aloita lomaa, mutta varmasti helpottaa jokaisella.
Koulujen ja varhaiskasvatuksen väkivaltakeskustelu on aiheellista eikä se saa unohtua kesän aikana. Vaikka media jättäisi kohuotsikot, kasvatuksen ammattilaiset eivät voi unohtaa. Itselleni nousi viikon aikana mieleen, että väkivalta ei vaikuta vain uhriin ja tekijään vaan myös niihin, jotka ovat väkivallan näkijöitä.
Jos ajatellaan vaikka ekaluokan opettajaa. Kokemukseni mukaan useimmat ekaluokkalaiset kiinnittyvät opettajaansa vahvasti. Hän on merkityksellinen aikuinen. Miltä ekaluokkalaisesta tuntuu, kun luokkatoveri potkii, puree, lyö tätä tärkeää aikuista? Vaikka opettajat ja ohjaajat pyrkivät poistumaan agressiivisen oppilaan kanssa ryhmästä, aina se ei ole mahdollista. Lapset siis altistuvat väkivallalle.
Lapsi purkaa väkivallalla pahaa oloaan, mutta se ei saa olla oikeutus. Emme voi sanoa, että ”Lapset nyt ovat sellaisia”. Lapset kasvavat isoiksi ja jos emme selkeästi osoita lapsille ja perheille, että koulussa ei hyväksytä aikuisiin tai toisiin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, edessämme on nykyistä suurempia ongelmia.
Mietin myös, kuinka tulee toimia väkivaltaisen tapauksen jälkeen. Kaupunki korostaa, että koulusta tulee tehdä väkivaltailmoitus järjestelmään. Tietysti pitää, mutta mitä muuta. Ilmoitus on lähinnä tilastointia varten, se ei sinällään johda mihinkään.
Sanoin toukokuun viimeisessä Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksessa, että ilmoitus jää huudoksi tuuleen, jos lähiesihenkilö ja kouluyhteisö ja huoltajat eivät reagoi. Uhria ei saa jättää yksin eikä auta sanoa ”Voi,voi, jaksatko jatkaa?”
Espoossa aloittaa ensi syksynä kaksi uutta kuntouttavaa pienryhmää, jossa on erityistä asiantuntemusta ja on hyvä, että apua on saatavissa lisää, mutta pahoin pelkään, että nekin ryhmät täyttyvät nopeasti.
Espoo lopetti nk. alueelliset erityisryhmät uuden oppimisen tuen tultua voimaan. Samalla viestitään, että kouluilla on vapaus perustaa koulun sisäisiä pienryhmiä. Toki on budjetin puitteissa. Valitettavasti rehtorien kokonaisbudjetti ei millään koululla kestä usean pienryhmän perustamista. Niinpä näistä koulun omista pienryhmistä tulee eri-ikäisten ja eri tavoin oireilevien lasten yhteisryhmiä.
Yhtenä ratkaisuna voitaisiin mielestäni perustaa samalla oppilaaksiottoalueella toimivien koulujen ”pienryhmärinkejä”. Kuvitellaan 3 koulua, joista jokaiseen tarvitaan pienryhmä ja sinne erityisluokanopettaja. Yhdellä koululla olisi oppimiseen erityistä tukea tarvitsevien lasten pienryhmä, toisella sosiaalisten ongelmien erityistä tukea tarvitsevien pienryhmä ja kolmannessa esim. kielellisten ongelmien pienryhmä. Tällä tavoin lapsi olisi lähellä kotia sijaitsevassa koulussa, mutta saisi samalla tarvitsemaansa erityistä tukea. Esitin tätä myös lautakunnassa, mutta minulle vastattiin ettei se ole uuden lain hengen mukaista. Miksi, sitä minun on vaikea ymmärtää, kun lapset eivät aina muutenkaan pääse lähikouluunsa oppilaita sijoitettaessa.
Kirjoituksesta tuli pitkä ja lopetankin lyhyesti. Ei kevättä ilman Suvivirsi-keskustelua. Perustuslakivaliokunnan päätös on selkeä. Suvivirsi voi kuulua koulun Kevätjuhlaan ja Opetushallitus on ohjeistanut, että huoltajille on ohjelmasta kerrottava etukäteen. Käsittääkseni Espoon koulutoimen johto on useiden vuosien ajan ohjeistanut toimimaan näin ja tätä ohjeistusta on syytä noudattaa.
Hyvää kesää kaikille varhaiskasvatuksessa ja kouluissa työskenteleville. Riemukasta kesälomaa!
