Mihin katosivat perinteiset urheiluseurat?

Kunta- ja aluevaaliehdokas Niklas Bäckström

Muistan ajan, jolloin lasten liikuntaharrastukset pyörivät paikallisten urheiluseurojen ympärillä. Seurat toimivat talkoovoimin, ja harrastamisen kustannukset olivat matalat ja kaikilla oli varaa osallistua. Nyt, kun lapsellani on harrastus, olen huomannut, kuinka paljon tilanne on muuttunut.

Nykyään lasten harrastuksista on tullut bisnestä. Maksut voivat nousta satoihin euroihin kuukaudessa, ja perinteiset urheiluseurat ovat kaupallistuneet tai kadonneet. Harrastamisen painopiste on siirtynyt kilpaurheiluun, jossa vain parhaat jatkavat, ja ne, joilla ei ole varaa tai kykyä sitoutua intensiiviseen valmennukseen, jäävät helposti ulkopuolelle. Onko tämä todella se suunta, johon haluamme lasten ja nuorten harrastamisen menevän?

Vanhemmat joutuvat nykyään tekemään vaikeita päätöksiä lastensa harrastusten suhteen. Maksut eivät rajoitu vain kuukausimaksuihin, vaan niihin lisätään varustehankinnat, kilpailumatkat ja leirit, jotka voivat nostaa vuosikustannukset tuhansiin euroihin. Tämä luo eriarvoisuutta, jossa vain varakkaimpien perheiden lapset voivat osallistua suosituimpiin lajeihin täysipainoisesti. Harrastamisen pitäisi olla kaikille avoin mahdollisuus, ei taloudellinen este.

Harrastamisen pitäisi olla kaikille avoin mahdollisuus, ei taloudellinen este.

Miten tähän on päädytty? Yksi syy on seurojen kaupallistuminen ja yritysmäistyminen. Valmentajille maksetaan palkkaa, tilavuokrat ovat korkeita ja toiminnan pyörittäminen vaatii resursseja. Tämä on nostanut myös harrastusmaksuja. Lisäksi varhainen erikoistuminen on yleistynyt, ja monet lajit painottavat tavoitteellisuutta jo lapsuudessa. Tämä tekee harrastamisesta vakavaa jo pienestä pitäen, vaikka monille riittäisi mukava ajanvietto kavereiden kanssa.

Kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus liikuntaan varallisuudesta riippumatta. Kuntien tulisi panostaa monipuolisiin ja kohtuuhintaisiin harrastusmahdollisuuksiin, joissa tärkeintä on osallistuminen ja hyvinvointi, ei vain kilpailu. Koulujen yhteydessä tarjottavat matalan kynnyksen harrastukset, jotka ovat maksuttomia tai hyvin edullisia, ovat yksi tärkeä ratkaisu.

Toinen keino olisi seurojen ja kuntien yhteistyön lisääminen. Jos kunnat tukisivat seuroja tarjoamalla edullisia harjoitustiloja ja valmennusresursseja, seurojen ei tarvitsisi kerätä suuria summia jäseniltään. Vapaaehtoistyön arvostuksen nostaminen voisi myös auttaa palauttamaan perinteisten urheiluseurojen hengen, jossa yhteisö yhdessä ylläpitää lasten harrastusmahdollisuuksia.

Meidän on mietittävä, haluammeko liikunnan olevan vain harvojen etuoikeus vai koko yhteisön voimavara. Liikunnan ja harrastamisen tulee olla ilo, ei taloudellinen taakka tai kilpailun väline. Kuntapäättäjien ja urheilutoimijoiden on löydettävä ratkaisuja, joilla varmistetaan, että jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa, ilman suuria kustannuksia tai suorituspaineita.

Niklas Bäckström, alue- ja kuntavaaliehdokas